Kauppa panostaa hyvään johtamiseen
Kaupan liitto pitää erittäin tärkeänä, että nuorten syrjäytymistä ehkäistään kaikin keinoin. Vuonna 2010 se julkaisi nuoriso-ohjelman, jossa on esitetty liiton keskeiset tavoitteet hallituskaudelle 2011–2015 nuorten työllistymisen turvaamiseksi.
Osana nuoriso-ohjelmaansa Kaupan liitto nosti viime vuonna agendalleen hyvän johtamisen merkityksen. Se haluaa olla mukana uudistamassa kaupan johtamiskulttuuria, sillä tänä päivänä nuoret odottavat esimiehiltä erilaisia asioita kuin menneinä vuosikymmeninä.
Nuorten mielikuvissa johtamisessa on vielä parantamisen varaa. Hyvä esimiestyö on merkittävä työssä viihtymiseen ja motivaatioon sekä tuloksellisuuteen vaikuttava tekijä. Sillä on vaikutusta myös työnantajakuvaan sekä kaupan alan maineeseen ja vetovoimaan.
Liiton vuonna 2013 julkaisemat nuorten johtamisen kymmenen teesiä rohkaisevat yrityksiä kannustavaan ja osallistavaan johtamiseen. Teesit perustuvat koottuun tutkimustietoon nuorten työkokemuksista kaupan alalla ja nuorten näkemyksiin hyvästä esimiestyöstä.
Teesien tavoitteena on kehittää palvelusektorille maan parasta esimiestyötä ja johtamista.
Nuorten johtamisen 10 teesiä
Lähiesimies…
- on reilu ja joustava
- kannustaa
- kuuntelee ja on paikalla
- antaa rakentavaa palautetta ja hänellä on valmius myös vastaanottaa palautetta itse
- kehittyy itse ja edesauttaa myös alaisten kehittymistä
- satsaa perehdyttämiseen ja työturvallisuuteen
- arvostaa erilaisuutta, mukaan lukien monikulttuurisuutta
- antaa haasteita ja vastuuta
- kehittää vuorovaikutustaitojaan
- tuntee työehtosopimuksen ja lain mukaiset velvollisuutensa ja oikeutensa esimiehenä
Teesit on tarkoitettu suuntaviivoiksi onnistuneeseen, tämän päivän esimiestyöhön.
Yhteistyössä oppilaitosten kanssa
Kaupan liitto on aktiivisesti mukana toteuttamassa Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelmaa, jonka tavoitteena on edistää yritysten ja oppilaitosten välistä yhteistyötä, tukea nuorten koulutus- ja uravalintoja sekä lisätä heidän työelämätietouttaan.
Vuonna 2013 nuoriso-ohjelman nimissä tehtiin lähes 200 yritys- ja oppilaitoskäyntiä sekä 60 opettajien työelämään tutustumisjaksoa.