Kauppa on mukana ihmisten arjessa lähes joka päivä
Kauppa on monella mittarilla myös Suomen suurin toimiala. Siksi se kiinnostaa poliitikkoja ja päättäjiä, ja siksi he niin mielellään laativat erilaisia keinoja ja rajoituksia kaupan toiminnan sääntelemiseksi.
Kaupan liiton tehtävä on vaikuttaa siihen, että sääntely olisi mahdollisimman järkevää. Tehtävää riittää, koska yritysten hallinnollinen taakka kasvaa vuosi vuodelta, vaikka tavoite on päinvastainen.
Liiton edunvalvonta halkeaa kahteen isoon kokonaisuuteen: elinkeinopolitiikkaan ja työmarkkinoihin. Työmarkkina-asioista kerrotaan tässä julkaisussa enemmän omassa kohdassaan. Työmarkkinoihin kuuluu paitsi neuvottelutoiminta, myös jäsenyritysten neuvonta työmarkkina- ja työoikeusasioissa. Neuvonta on arvostetuin osa liiton toimintaa ja siitä saamme säännönmukaisesti parhaat arvosanat yritysjäseniltämme.
Elinkeinopolitiikka on puolestaan kirjo hyvin erilaisia asioita, jotka vaikuttavat kaupan toimintaympäristöön. Korvaamattomana apuna ovat liiton valiokunnat, joissa yritysten edustajat vaikuttavat linjauksiin.
Esimerkiksi uusi jätelaki. Hyvässä yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa saatiin aikaan ratkaisuja, jotka tuovat usean kymmenen miljoonan euron säästöt kaupalle, mutta eivät vesitä lain tavoitteita.
Tai maankäyttö- ja rakennuslain arviointi. Tärkein tavoite oli pidentää siirtymäsäännöstä, joka koskee vähittäiskaupan kaavoituksessa tilaa vaativaa erikoiskauppaa. Tämän päivän tiedolla pidennys näyttää toteutuvan.
Lisää esimerkkejä löytyy turvallisuudesta, maksamisesta, kuluttajan suojasta, vastuullisuudesta, koulutuksesta ja monesta muusta asiasta. Sääntelyähky tunkeutuu kauppaan joka suunnasta ja asioiden kirjo on suuri. Kaikkeen ei ehdi, joten valiokunnat ovat valinneet muutaman tärkeimmän asian johon halutaan vaikuttaa.
Vuonna 2013 nousi näkyvästi keskusteluun myös verkkokauppa. Verkkoteollisuus ry liittyi Kaupan liiton jäseneksi vuoden 2014 alusta. Verkkoteollisuudessa on mukana koko verkkokaupan arvoketju. Kaupan liitto haluaa olla mukana kaupan tulevaisuudesta keskusteltaessa. On tärkeää, että se keskustelu käydään toimialan sisällä eikä sen ulkopuolella.
Juhani Pekkala
Kaupan liiton toimitusjohtaja