Jakamistalouden ytimessä
Teknisen kaupan puolelta löytyy hyviä esimerkkejä siitä, että suomalaiset yritykset voivat olla omilla toimialoillaan Euroopan, jopa maailman, mittakaavassa todella suuria. Tästä oiva esimerkki on Ramirent Oyj, joka on Euroopan neljänneksi ja maailman kymmenenneksi suurin konevuokrausyritys.
Tarina sai alkunsa vuonna 1955, jolloin Rakennusmies-nimellä toiminut yritys perustettiin Suomessa. Se aloitti tuomalla maahan teräsnauloja. Elettiin jälleenrakentamisen aikaa, mikä tarjosi nuorelle yritykselle mahdollisuuden kasvaa ja laajentaa tuotevalikoimaansa. Kuvaan astuivat nauloja paljon isommat tuotteet, kuten rakennuskoneet ja torninosturit.
Vuonna 1983 yritys aloitti koneiden vuokraustoiminnan, joka tuossa vaiheessa oli sille vasta pieni sivubisnes. Pian siitä kuitenkin tuli ydinliiketoimintaa, kun 90-luvun lama koetteli kovalla kädellä koko suomalaista rakennusalaa. Kun pääomia ei ollut kalliiden koneiden ja laitteiden ostamiseen, vuokraustoiminta yleistyi. Tällöin myös A-Rakennusmies teki strategisen päätöksen siirtyä myynnistä yksinomaan vuokraukseen ja siihen liittyvien palvelujen kehittämiseen.
Vuonna 1998 yritys listautui pörssiin, ja nopea kansainvälistyminen käynnistyi. Tässä yhteydessä nimen muutos tuli ajankohtaiseksi – vuodesta 2001 yritys on tunnettu nimellä Ramirent.
Käytöstä vielä kierrätykseen
– Liiketoimintamme on mitä suurimmassa määrin jakamistaloutta, kertoo Ramirent Finland Oy:n toimitusjohtaja Mikael Kämpe esitellessään pääkonttorin yhteydessä olevan showroomin monipuolista konerepertuaaria.
Yksi laite on valmistettu Suomessa, toinen ostettu Italiasta, kolmas Japanista. Koneiden käyttöikä vaihtelee, mutta aina ne ovat vuokralla usealla eri asiakkaalla.
– Koneet menevät meiltä asiakkaalle täysin huollettuina ja tulevat käytön jälkeen takaisin uudelleen vuokrattaviksi. Ero myyntiin on juuri se, että omistus ei siirry, vaan laite palautuu aina meille. Me huolehdimme siitä, että laite on aina kunnossa seuraavalle vuokraajalle.
Kun koneiden vuokraamisen elinkaari päättyy, ne on mahdollista vielä myydä. Tämä tapahtuu mm. kansainvälisessä huutokaupoissa, joista koneet päätyvät jatkamaan työtään eri maissa.
Kämpe kertoo, että vuokraustoiminnan osuus Ramirentin kokonaisliikevaihdosta on 63 % ja erilaisten palveluiden osuus 33 %. Tarvikemyynnin osuus on nykyisin vain neljä prosenttia.
Digitalisaatio auttaa palveluiden kehittämistä
– Rakennuksilla käytettävät pienkoneet ja henkilönostimet ovat bisneksemme selkärankaa. Kasvavia alueita ovat turvallisuuspuoli, kuten tietyömaiden suojaus, rakennusten putoamissuojaukset sekä sääsuojaus. Olemme Suomen markkinajohtaja konevuokrauksessa sekä teline- ja sääsuojapalveluliiketoiminnassa, Mikael Kämpe toteaa.
Asiakaskunta on laaja: rakentajia, teollisuutta, kauppaa ja muita palveluja, julkisen sektorin toimijoita sekä yksityisiä kuluttajia.
– Erilaisten tapahtumien, kuten konserttien ja urheilukisojen, järjestäminen on Suomessakin yhä ammattimaisempaa toimintaa, ja myös niiden rakentamisessa olemme kasvavassa määrin mukana. Esimerkiksi Lahden hiihdon MM-kisojen kaikki tilapäiset rakenteet tulivat meiltä.
Koneiden vuokraukseen liittyy aina palveluja, joiden jatkuvaan kehittämiseen digitalisaatio luo hyviä mahdollisuuksia.
– Oikeat koneet oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Käyttämiseen liittyvän osaamisen valvonta. Turvallisuusasiat esimerkiksi koneiden siirtelyssä jne. Digitaalisuus on tullut avuksi palveluidemme kehittämisessä monella tavalla, Mikael Kämpe sanoo.
Yrityksen kehittämän, tietokoneissa ja älypuhelimissa toimivan RamiSmart-alustan avulla Ramirentin asiakas pystyy valvomaan, keitä työmaalla on ja sitä, että koneita käyttävät oikeat firmat ja ne henkilöt, joilla on siihen asianmukainen koulutus.
Ramirent toimii Suomessa 57 toimipisteessä eli aina lähellä asiakasta. Suurimmissa kaupungeissa sijaitsevat erikoiskalustokeskukset, joista Ramirentin koko tuotevalikoima on saatavilla. Niistä käsin toimivat myös monet yrityksen tarjoamista palveluista.
– Suunnittelu- ja koulutuspalveluiden lisäksi tarjoamme logistiikka- ja tankkauspalveluita sekä tietysti esimerkiksi tarvikemyyntiä. Työmaapalveluilla tarkoitamme erilaisia avaimet käteen -ratkaisuja, jolloin asiakas saa meiltä käytännössä kaikki työmaalla tarvitsemansa laitteistot palveluineen.
Ramirent lupaa kaikille palveluilleen saatavuus-, toimitus- ja laatutakuun. Näillä se haastaa itseään jatkuvasti parempaan asiakaspalveluun.
– Jos emme jostain syystä pysty pitämään sovittua toimitusaikaa, toimitus asiakkaalle on ilmainen. Ja mikäli tuotetta ei ole jostain toimipisteestä välittömästi saatavilla, se hankitaan heti muualta tai etsimme asiakkaalle korvaavan ratkaisun, Kämpe konkretisoi.