Kaupan vuosi 2014

ENG / SE

Elinvoimaiset kotimarkkinat luovat hyvinvointia

Kauppa on elinkeinoelämän suurin toimiala ja suurin työllistäjä Suomessa: alalla työskentelee lähes 300 000 henkilöä. Tulevaisuudessa palvelusektorin merkitys kansantaloudessa kasvaa edelleen, sillä pitkällä tähtäimellä suurin osa uusista työpaikoista syntyy palveluihin.

Vienti on Suomelle erittäin tärkeää, mutta se ei suinkaan ole ainoa hyvinvoinnin lähde. Myös kotimarkkinat kasvattavat taloutta. Hallitusohjelmassa olisi nykyistä selkeämmin tunnustettava elinvoimaisten kotimarkkinoiden merkitys kansantaloudelle.

Kaupan suurin ongelma on korkea verotus, joka on kutistanut suomalaisten ostovoimaa jo useana vuonna peräkkäin, eikä tilanne näytä valoisammalta vaalivuonna 2015. Ahdinko näkyy kaupan alalla lisääntyneinä yt-neuvotteluina, irtisanomisina ja konkursseina.

Pelkästään vuonna 2014 alalta poistui 8 000 palkansaajaa. Myös vuonna 2015 työllisyys valitettavasti jatkaa supistumistaan. Vireille pantujen konkurssien määrä kaupan alalla kasvoi viime vuonna. Entistä useampi kauppa lopetti toimintansa, ja uusia perustettiin aikaisempia vuosia vähemmän.

Verot laskuun, ostovoima nousuun

Kaupan liiton viesti hallitukselle on, että verorasitus on nyt käännettävä laskuun ja ostovoima saatava nousuun. Vain siten kauppa voi myös tulevaisuudessa toimia kansantalouden veturina, suurimpana työllistäjänä ja merkittävänä investoijana. Paitsi että elinvoimaiset kotimarkkinat työllistävät, ne myös kasvattavat yrityksiä, joilla on mahdollisuus kansainvälistyä.

Suomen nuorisotyöttömyysaste on jo häpeällisen korkea – 20 prosenttia tammikuussa 2015. Nuorisotyöttömyydestä uhkaa tulla rakenteellista, mikä olisi erittäin vahingollista yhteiskunnallemme. Kauppa on suurin nuorten työllistäjä ja haluaa olla sitä vastaisuudessakin. Työmarkkinoilla olevista alle 25-vuotiasta joka viides tekee töitä kaupassa. Monelle nuorelle kauppa on myös ensimmäinen kosketus työelämään.

Kauppa tuntee vastuunsa ja haluaa omalta osaltaan edesauttaa sitä, että mahdollisimman moni nuori pääsee töihin ja työllistyy pysyvästi. Haluamme tukea nuorten kiinnittymistä yhteiskuntaan ja ehkäistä syrjäytymistä. Vuonna 2014 kaupan ala tarjosi jälleen kesätyöpaikan arviolta 20 000 nuorelle huolimatta siitä, että taloustilanne oli heikko.

Työllistämisen kustannuksia ei saa enää nostaa. Uusia työllistämisen keinoja on uskallettava kokeilla ja joustavien työsuhteiden työllistävä merkitys hyväksyttävä.

 

Takaisin ylös