Kaupan vuosi 2014

ENG / SE

Kauppa mukana ympäristötalkoissa

Kauppa kantaa vastuunsa ilmastotalkoissa ja ponnisteluissa kohti tehokkaampaa energian käyttöä. Kaupan liitto on yksi elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen osapuolista. Sopimuksella pyritään vähentämään energian kulutusta Suomessa 9 prosenttia vuoteen 2016 mennessä. Vertailukohtana on vuosien 2001–2005 keskimääräinen energiankäyttö.

Vuonna 2014 sopimukseen liittyi kolme uutta kaupan alan yritystä: Oy Carlson, Variflex Oy ja Lähdesmäki Oy. Mukana on nyt yhteensä 17 kaupan yritystä ja noin 2 500 toimipaikkaa.

Vuosien 2008–2013 aikana yrityksissä on toteutettu yli 2 400 erilaista energiatehokkuutta edistävää toimenpidettä. Niiden ansioita säästyy vuosittain energiaa yhteensä 112 gigawattituntia ja energiakustannuksia lähes 8 miljoona euroa. Toimet leikkaavat hiilidioksidipäästöjä jopa 59 tonnilla vuosittain.

Kauppa onkin onnistunut energiatehokkuutensa parantamisessa hienosti. Vuoden 2014 alussa säästötavoitteesta oli saavutettu jo 79 prosenttia. Neuvottelut uudesta sopimuskaudesta ovat jo käynnissä työ- ja elinkeinoministeriön sekä energiaviraston kanssa.

Velvoitteita jätelaista

Vuonna 2012 voimaan tullut uusi jätelaki asetti kaupalle merkittäviä velvoitteita. Yksi niistä, sähkö- ja elektroniikkalaiteromun vastaanottovelvoite, tuli voimaan vuoden 2013 toukokuussa. Yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa Kaupan liitto löysi järkevän mallin pienten sähkö- ja elektroniikkalaitteiden vastaanottoon. Sen sijaan, että romua kerättäisiin jokaisessa laitteita myyvässä kaupassa, joissa on puutteelliset säilytys- ja varastointitilat, keskitettiin keräystä suurimpiin kaupan pisteisiin. Myyntipinta-alallaan kaikista pienimmät, eli alle tuhannen neliön päivittäistavarakaupat ja alle 200 neliön erikoiskaupat, rajattiin vuonna 2014 jätelaissa pienen sähkö- ja elektroniikkalaiteromun vastaanottovelvoitteen ulkopuolelle.

Kauppa valmistautuu jo seuraavaan jätelain asettamaan tiukennukseen, pakkausten laajennettuun tuottajavastuuseen. Se velvoittaa toukokuusta 2015 alkaen järjestämään pakkausten vastaanottoterminaalit kuntien ja yritysten keräämälle materiaalille. Kuluttajapakkausten keräysverkoston tulee olla toiminnassa vuoden 2016 alusta alkaen. Jotta verkostosta saadaan rakennettua toimiva Suomen olosuhteisiin, oli Kaupan liitto mukana elinkeinoelämän neuvotteluissa ympäristöministeriön kanssa alkuperäistä suunnitelmaa pidemmästä siirtymäajasta.

Erityisesti päivittäistavarakaupoille merkittävä päätös oli, kun maaliskuussa 2014 Euroopan parlamentti hyväksyi asetuksen, jonka mukaan kaupan kylmälaitteissa on edelleen mahdollista käyttää kierrätettyjä fluorikaasuja. Suomalaiselle kaupalle oli tärkeää, että asetukselle saatiin riittävän pitkä asteittainen siirtymäaika aina vuoteen 2030 asti. Näin kauppa välttyi toimivien kylmälaitteiden uusimiselta ennen aikojaan ja säästyi jopa satojen miljoonien ylimääräisiltä kustannuksilta.

EU:n hanke oli pontimena myös, kun Kaupan liitto päätti vuoden 2014 loppupuolella koota verkkoon infosivuston ostoskasseista ja niiden ympäristövaikutuksista. Maaliskuussa 2015 julkaistun Kassi-info.fi-verkkosivuston tarkoituksena on tuoda tietoa ostokasseista helposti yhdestä osoitteesta kuluttajien saataville. Mukana on tietoa niin muovikasseista, paperikasseista, kestokasseista kuin biohajoavista kasseista. Tarvetta tiedolle on, sillä EU:ssa suunnitellaan ohuiden muovisten kantokassien käytön vähentämistä.

Lisää panostusta kemikaaliasioihin

Kemikaaleja koskeva lainsäädäntö on ollut viime vuosina suuressa murroksessa. Pääosa monimutkaisesta lainsäädännöstä on lähtöisin EU-tasolta, minkä lisäksi Suomessa on omaa asiaa koskevaa lainsäädäntöä ja määräyksiä. Kaupalle ja maahantuojille on asetettu paljon vastuita ja lisävaatimuksia.

EU:n kemikaalilainsäädäntö ja sen seurauksena lait myös Suomessa ovat muuttuneet huomattavasti. Lainsäädäntö on tiukentunut ja kemikaalilainsäädäntö vaikuttaa nyt entistä enemmän monenlaisten tuotteiden myyntiin. Koska EU-lainsäädäntö on nyt toimeenpanovaiheessa ja uuden lainsäädännön tulkintoja kehitetään, kaupan alan liitot panostavat yhdessä edunvalvontaan ja jäsenten neuvontaan kemikaaliasioissa. Vuonna 2014 Kaupan liitto palkkasi yhdessä muiden alan liittojen kanssa kemikaaliasiantuntijan, jonka tehtävänä on edistää kaupan edunvalvontaa kemikaalilainsäädäntöön liittyvissä asioissa ja välittää jäsenyrityksille tietoa muutoksista.

Liitto osallistuu myös alalle tärkeisiin selvityshankkeisiin ja projekteihin, esimerkkinä tavarankuljetuskonttien käsittelyn työturvallisuutta edistävä hanke. Yhteistyötä tehdään niin Suomen viranomaisten, kuten Tukesin, kuin myös Euroopan Kemikaaliviraston kanssa. Vaikutamme EU:n kemikaalilainsäädännön kehitykseen myös Eurooppa-tason liittojen kautta.

 

Ymparisto_w880px_palstakuva

 

Takaisin ylös