Verkkokaupan edunvalvontaa
Kaupan liitto on viime vuosina ottanut vahvan roolin verkkokaupan edunvalvoja. Vuoden 2014 alussa Kaupan liitto ja Verkkoteollisuus ry tekivät yhteistyösopimuksen, jolla Verkkoteollisuus ry siirtyi Kaupan liiton yhteyteen. Näin vahvistetaan suomalaisen monikanavaisen kaupan edunvalvontaa sekä kehitetään alan osaamista ja kilpailukykyä kansainvälistyvillä markkinoilla.
Elokuussa 2014 verkkokaupan voimia yhdistettiin lisää, kun vuodesta 1997 suomalaista verkkokauppa edistänyt Electronic Commerce Finland ry siirtyi osaksi Kaupan liiton yhteydessä toimivaa Verkkoteollisuus ry:tä.
Digitalisoituminen synnyttää mahdollisuuksia
Digitalisoitumisen aiheuttama murros kaupan koko arvoketjulle on vasta alussa. Digitalisoituminen ei tarkoita yhtä asiaa, vaan se on katalyytti useiden asioiden samanaikaisessa kehittämisessä. Digitaalisuus tehostaa prosesseja ja nopeuttaa muuttuvasta toimintaympäristöstä kumpuavien tarpeiden ratkaisemista.
Digitaalisuus muuttaa myös kaupan organisaatioita. Tulevaisuudessa pärjäävät parhaiten organisaatiot, jotka toimivat nopeasti sekä joustavasti ja ovat jatkuvasti valmiita reagoimaan ympäröivän maailman muutoksiin.
Vaikka palveluiden yhä kiihtyvä sähköistyminen on kiistaton tosiasia, on muistettava, että perustotuudet kaupankäynnissä eivät muutu. Edelleen ollaan tekemisissä ihmisten kanssa, ja asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen säilyy kaupan tärkeimpänä menestystekijänä. Hyvän ja asiantuntevan palvelun merkitys, tapahtuu se missä kanavassa tahansa, vain korostuu entisestään.
Tuleeko kaupasta seuraava vientiala?
Verkkokaupassa potentiaalinen asiakas voi olla missä tahansa. Kauppa voi siis halutessaan muuttua entistä suuremmassa määrin vientialaksi. Periaatteessa mahdollisuus kansainvälistyä on jokaisella yksittäisellä, pienelläkin kaupalla. Vielä tätä potentiaalia ei hyödynnetä juurikaan, vaan verkkokauppastrategioissaan yritykset lähtevät usein toiminnasta pelkästään Suomen markkinoilla.
Yhdessä Verkkoteollisuuden kanssa Kaupan liitto on ryhtynyt esimerkiksi tukemaan suomalaisten verkkokauppayritysten toiminnan laajentamista Saksaan, joka on Euroopan suurin kuluttajamarkkina ja jossa ostokäyttäytyminen muistuttaa Suomea.
Kulkevatko autot ilman kuljettajia?
Kaupan logistiikassa kaksi tärkeintä digitaalisuuden mukanaan tuomaa muutosta ovat varastoautomaatio sekä tulevaisuudessa liikenteen automatisoituminen. Jo nyt kaupan suurten tieto- ja tavaravirtojen kulkua voidaan optimoida aikaisempaa tehokkaammin. Samalla tieto-, tavara- ja rahavirrat kulkevat eri reittejä. Sangen tavallista on jo nyt, että kauppa, ostaja, pankki, tehdas ja varasto sijaitsevat kaikki eri maissa.
Varastot ovat yhä useammin täysautomaattisia. Liikenteen automatisoituminen puolestaan avaa huimia näkymiä sekä kuljetus- että ympäristötehokkuuden kehittämiseen. Visionäärit näkevät jo sen päivän, jolloin rekat tai pyörälliset kontit liikkuvat tiellä itsestään, ilman kuljettajia, ympärivuorokautisesti vuoden jokaisena päivänä, ja kauppojen varastot ovat käytännössä pyörien päällä. Kun kuljetuskerrat ja -reitit voidaan optimoida, kuluttajia voidaan palvella entistä paremmin, nopeammin ja täsmällisemmin. Myös kaupan hiilijalanjälki pienenee merkittävästi.
Jo nyt tarkka menekin ennustaminen ja automaattiset tilausjärjestelmät ovat esimerkiksi ruokakaupassa arkipäivää. Tällä on suuri merkitys kaupan tulokseen, koska hävikkiä voidaan niiden avulla vähentää ja varastoja pienentää. Samanaikaisesti saatavuus paranee, mikä on kuluttajien etu.
Millainen markkinointi tehoaa?
Markkinoinnissa on jo pitkään ollut havaittavissa siirtymä massamarkkinoinnista kohdennettuun viestintään ja printtimediasta sähköisiin kanaviin. Digitaalisuus tehostaa personoitua markkinointia, kun kohdentamista voidaan tehdä verkkokäyttäytymisen perusteella.
Myös kapealla tuotevalikoimalla on mahdollista menestyä, jos oikea asiakaskunta löydetään riittävän laajoilta markkinoilta. Tehokkaasti personoitu markkinointi on ehdottomasti kuluttajien etu, koska sen viestit ovat osuvampia ja kustannukset edullisempia kuin massamarkkinoinnissa.
Myös markkinointiviestinnän sisältö muuttuu. Viestit esimerkiksi lyhenevät sosiaalisen median käytön lisääntyessä ja maksettu mainonta menettää tehoaan, kun taas vertaissuosittelun merkitys korostuu.
Yksi esimerkki uudenlaisesta markkinoinnista ja sosiaalisen median hyödyntämisestä on maksettu vertaissuosittelu, esimerkiksi videobloggareiden tekemä tuotesijoittelu.
Digitaalisen markkinoinnin lisääntyessä kaupan suuri haaste on pitää yllä asiakasuskollisuutta. Yhtenäiskulttuurista on siirrytty pirstalaiseen kuluttajakuntaan. Toisaalta digitaalisuus juuri mahdollistaa erilaisten sekä erilaisia tuotteita ja palveluja hakevien asiakasryhmien löytämisen ja tavoittamisen.
Viekö kivijalka verkkoon vai verkko kivijalkaan?
Kanavajako on Suomessa edelleen vahva, ja todellista monikanavastrategiaa toteuttavien yritysten määrä kaupan alalla vielä pieni. Maailmalla suuri trendi on se, että verkko houkuttelee asiakkaita kivijalkamyymälöihin ja kivijalkamyymälät puolestaan asiakkaita verkkoon. Jotta tämä toimisi, myyjiltä edellytetään uudenlaisia palveluvalmiuksia ja verkkokaupan sovelluksilta lisää koukuttavuutta.