Kaupan vuosi

ENG / SE

Toimialaliitot kantavat enemmän vastuuta edunvalvonnasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ei enää oman päätöksensä mukaan neuvottele työehtosopimuksista. Kaupan liitto neuvottelee tästä vuodesta eteenpäin omat sopimuksensa, kuten muutkin toimialaliitot. Seuraava haaste on saada aikaiseksi liittokierrokselle palkkamalli, joka varmasti toimii ensi syksyn neuvottelukierroksella.

Neuvotteluihin tuo oman haasteensa se, että Metsäteollisuus ry erosi EK: jäsenyydestä. Tärkeää on, että liittokohtainen kierros parantaa edelleen Suomen talouden kilpailukykyä, joka on vieläkin jäljessä tärkeimmistä kilpailijoista.

Palvelualan ammattiliiton PAMin oli vaikea tulla mukaan keväällä sovittuun kilpailukykysopimukseen. Toivottavasti samat paineet eivät heijastu myös vuoden lopulla ja ensi vuoden alussa käytäviin neuvotteluihin, koska nyt tarvitaan yhteistyötä puolin ja toisin.

Muutos on värittänyt koko edunvalvonnan kenttää; liittojen väliseltä yhteistyöltä vaaditaan enemmän ja samalla liittojen pitää toimia vahvemmin oman toimialansa puolesta. Liittokohtaisten sopimusten pitää parantaa erityisesti alakohtaista kilpailukykyä.

Kaupan edunvalvonta on vastannut muutokseen toimintavuonna. Kaupan liitto on syventänyt yhteistyötä Päivittäistavarakauppayhdistyksen ja erikoiskaupan liittojen kanssa. Yhteistyö on parantanut alan edunvalvonnan määrä ja laatua tuntuvasti.

Kaupan liitto on tavannut paljon enemmän poliitikkoja ja virkamiehiä kuin aikaisemmin. Viestit on voitu sovittaa aikaisempaa paremmin yhtenäiseksi ja yhteisiä tavoitteita tukeviksi. Kokemus on osoittanut, että yhteinen ja yhtenäinen resurssien käyttö tuo laatua ja vaikuttavuutta.

Yhtenäinen toiminta onkin tarpeen, koska kauppaa koskevaa sääntelyä tulee jatkuvasti lisää. Samaan aikaan kun Suomen hallitus on ansiokkaasti purkanut sääntelyä, EU:sta sitä on saatu lisää, vaikka sekin on yrittänyt rajoittaa pahinta sääntelyvimmaansa.

Kaupan liiton tavoitteena on vastuulliset vapaat markkinat, monopolien purkaminen ja kaikille tasapuoliset kilpailuolosuhteet. Nämä tavoitteet ovat sekä kaupan että sen asiakkaiden, kuluttajien etu.

Kaupan liitossa valmistellaan Palvelualojen tulevaisuusohjelmaa, joka valmistuu ensi vuoden alussa. Tavoitteena on vaikuttaa sen kautta seuraavaan hallitusohjelmaan, joka tehdään vuoden 2019 huhtikuussa pidettävien eduskuntavaalien jälkeen.

Juhani Pekkala
toimitusjohtaja
Kaupan liitto

Takaisin ylös