Kaupan vuosi

ENG / SE

Kyläkauppa ylläpitää yhteisöllisyyttä 

Mänttä-Vilppulan pohjoisosassa sijaitsevassa Kolhon kylässä on pidetty kauppaa samalla paikalla ja samassa suvussa vuodesta 1898 lähtien. Silloin nykyisen kauppiaan, Minna Hyvösen isoisän isä Abraham Saarimäki avasi myymälän komealle paikalle kahden järven, Ukonselän ja Kaijanselän, väliselle maakannakselle.

Kauppa avattiin samana päivänä, kun perheeseen syntyi poika Eino. Pojasta toivottiin kaupan jatkajaa, mutta sota muutti suunnitelmat traagisella tavalla. Kun Saarimäkien ainokainen kaatui sodassa, Abraham palasi jatkamaan kaupan pitoa, kunnes Einon poika Veikko oli riittävän vanha ryhtyäkseen kauppiaaksi. Toisena kauppiaana toimi Veikon sisko Eine Saarimäki, myöhemmin Mäkinen.

Minna Hyvönen on nyt kauppias neljännessä polvessa isänsä Veikon ja äitinsä Railin jälkeen. Nykyisin K-market-tunnuksen alla toimivalla kaupalla on paitsi hienot perinteet, myös keskeinen sija kylän elinvoimaisuuden ylläpitäjänä. Se turvaa Kolhon reilulle tuhannelle vakituiselle asukkaalle niitä tuiki tärkeitä arjen palveluja, jotka osaltaan auttavat pitämään kylää asuttuna muulloinkin kuin kesällä, jolloin väkiluku jopa kolminkertaistuu. 

Asiakkaita kuunnellen

K-market Saarimäki tarjoaa asiakkailleen hyvät ruokakaupan valikoimat. Myynnissä on myös vaihtuva valikoima kodintekstiilejä, astioita, sukkia ja muuta tarpeellista. Kesällä puutarhatarvikkeet, taimet ja nestekaasu tekevät kauppansa. Rautakaupan tuotteita järjestyy myymälään Keuruun Rautian kanssa tehtävän yhteistyön ansiosta.

– Olemme sellainen vanhanajan sekatavarakauppa nykyaikaisella tavalla, kauppias Hyvönen luonnehtii.

Jopa kotiinkuljetuspalvelu toimii.

– Asiakkaat soittavat tänne, tilaavat ruokaa ja muuta, ja itse vien sitten ostokset heille kotiin, pisimmillään 15 kilometrin päähän Vilppulaan saakka, Minna Hyvönen kertoo.

Vilppulassa sijaitsee lähin toinen kauppa, sielläkin ainoa sellainen. Kolhon kylällä toinen myymälä, Siwa, sulki ovensa vuosi sitten. Se aiheutti Hyvöselle pieniä paineita.

– Siwa oli ollut auki iltaisin klo 22 saakka, joten minulta toivottiin tätä samaa. Totesin, ettei minulla yksityisyrittäjänä ole siihen mahdollisuuksia. Aika hiljaisia siellä Siwassakin olivat illan viimeiset tunnit olleet.

Valikoimia ja palveluja kauppias kehittää asiakkaidensa toiveita kuunnellen. Erinomainen lisä palvelutarjontaan ovat olleet Matkahuollon ja Schenkerin pakettipalvelut.

– Isompiin kaupunkeihin on täältä matkaa, joten verkkokaupasta tilataan paljon esimerkiksi vaatteita. Pakettipalvelu toimii vilkkaasti, ja toki meiltä saa myös Veikkauksen palvelut.

Kylä tarvitsee kauppansa

Pienessä kylässä kaikki tuntevat toisensa – hyvässä ja pahassa. Kauppa ja kesäaikaan sen edustalla oleva terassi, jonne voi kaupasta ostaa kahvit ja pullat mukaansa, on kylän keskipiste, jonne tullaan paitsi ostoksille myös vaihtamaan kuulumiset ja turisemaan tuttujen kanssa.

– On niitä, joille juttutuokio myymälässä on se päivän ainoa sosiaalinen kontakti, Minna Hyvönen kertoo.

Kauppias Hyvösen löytää kaupastaan joka ikinen päivä, myös sunnuntaisin. Työntekijöitä hänellä on kolme vakituista, ja kesäksi on jälleen tulossa nuori kesätöihin.

– Kesäloma minulla? En muista, että sellaista olisi ollut, Hyvönen hymähtää.

– Kyllähän sitä joskus miettii, onko minulla kaupan lisäksi muuta elämää, mutta toisaalta en osaisi mitään muuta kuvitella. Saan voimaa asiakkaista, jotka toivottelevat jaksamista ja tsemppiä. Heille on tärkeää se, että kylällä toimii ihan oma kauppa.

Tulevaisuus tällä kyläkaupalla on, sillä Minna Hyvönen aikoo jatkaa, jos vain terveenä saa olla. Omat jo aikuistuneet lapset eivät suunnittele uraa kauppiaina, mutta neljävuotias tyttärenpoika esiintyi hiljattain kaupan kassalla niin touhukkaana, että hänestä saattaa vielä hyvinkin kasvaa seuraava kauppias sukuun.

 

Takaisin ylös