Kaupan vuosi 2015

ENG / SE

Kauppa on digitalisoitunut

Teknologia vaikuttaa vahvasti kaupan kehitykseen. Digitaalisuus ui sisälle kaikkeen ja toimii katalyyttinä useiden asioiden samanaikaisessa kehittämisessä. Tulevaisuuden myymälöissä digitaalisuus sulautuu saumattomasti fyysiseen maailmaan. Ihmiset ja palvelut toimivat läheisessä vuorovaikutuksessa. Esineiden internet on jo todellisuutta. 3D-tulostukset ja robokopterit tekevät tuloaan.

Jo tänä päivänä kaikki kaupan taustajärjestelmät ja tehokkaat prosessit perustuvat digitekniikan hyödyntämiseen. Kokonaisuutena muutos on perusteellinen.

Kuluttajat ovat erittäin tietoisia digitaalisuuden tarjoamista mahdollisuuksista. He odottavat kaupalta yhä helpompia ja mutkattomampia tapoja hyödyntää palveluja: nopeita toimituksia, ajansäästöä ja päätöksenteon helpottamista, mukavaa ostamista sekä personointia ja henkilökohtaisia palvelukokemuksia.

Kaupallisia sovelluksia entistä helpommin

Platformisaatio eli ns. alustatalous, on asia, josta on alettu puhua digitalisaation seuraavana askeleena. Valmiiden alustojen yhteisen hyödynnettävyyden ansiosta pienetkin yritykset voivat esimerkiksi rakentaa itselleen nopeasti oman verkkokaupan. Markkinoille tulon kynnys siis mataloituu.

Suurille yrityksille platformisaatio luo muun muassa entistä parempia mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä pienien ja innovatiivisten startup-yritysten kanssa, kun erilaisia kaupallisuutta palvelevia sovelluksia on mahdollista kytkeä niiden omiin alustoihin.

Älypuhelinvallankumous

Toinen kauppaan vaikuttava digitaalisuuden megatrendi on älypuhelinten räjähdysmäisesti lisääntynyt käyttö. Yllättäen Suomi on tässä jälkijunassa verrattuna moniin muihin teknistyneisiin maihin.

Tilanne kuitenkin muuttuu nopeasti. Jo yli puolet ns. webroomingista eli verkossa suoritetusta etukäteistutustumisesta tapahtuu mobiililaitteilla. Toistaiseksi älypuhelimia käytetään eniten tuote-, hinta- ja sijaintitietojen hakuun sekä vertailuun, mutta tulevaisuudessa yhä enemmän myös tilaamiseen ja maksamiseen. Digitaaliset lompakot, lähimaksaminen ja biometrinen tunnistus yleistyvät lähivuosina.

Robotit tulevat avuksemme

Robotisaatio on tätä päivää ja sen merkitys kaupalle on jo nyt suuri. Varastot ovat yhä useammin automatisoituja ja saavat tilauksensa automaattisista tilausjärjestelmistä, jotka kykenevät ennustamaan menekkiä. Näin digitekniikan avulla voidaan vähentää hävikkiä ja pienentää varastoja.

Automatisoitu liikenne on eräs Suomen valtion kärkihankkeista. Se avaa huimia näkymiä kaupan alalle kuljetus- ja ympäristötehokkuuden kehittämisen näkökulmista. Vielä nyt ollaan kiinni aikataulutetuissa runkokuljetuksissa, mutta kehittyvä laskenta-automaatio saattaa pian muuttaa kaikki kuljetukset tilausperusteisiksi. Tämä mahdollistaa kuluttajien palvelemisen entistä paremmin, nopeammin ja täsmällisemmin.

w880px_palstakuva_Digitaalisesti

Takaisin ylös